Nonniin.
Tässä sitä nyt ollaan. "Bloggarina". Odottelen jo tässä kolmatta lausetta kirjoittaessani tuotelahjoja ja täysin mielipuolista kommentointia aiheuttavia linkkauksia Facebookissa. En tosin ajatellut arvostella tässä blogissa tuotteita enkä kirjoittaa provosoivia hajatelmia kannabiksesta tai Venäjän suhteista. Tai mistäs sitä vielä tietää.
Pidän itseäni poikkeuksellisen lahjakkaana kirjoittajana, yhä useammin myös täysin selvinpäin. En tosin seuraa aktiivisesti yhtäkään blogia, saati sitten kaunokirjallisuutta. Poskettomalla väitteellä ei siis ole oikeastaan mitään perustaa. Mutta johonkin omaan erikoiskykyyn on uskottava, niin kai se oli? Miksi sitten en ole jo lyönyt itseäni läpi blogosfäärissä aikoja sitten? Mielessä on monesti käynyt, kyllä, mutta blogiminän syntyminen on aina tyssännyt kahteen syyhyn.
A)Facebook-statuksessa tila loppuu kesken, mutta asiaa ei riitä blogipostauksen verran.
Harvoin ja harkitusti tykittelen havaintoja arkielämästä Facebookissa ja kansahan tykkää. Tilarajoite määrittelee tyylilajin: Se on sarkastinen tilannekuvaus ja biisilinkki perään, ikäänkuin lunastuksena vitsille. Herkullisia tilanteita ja ajatuksia kommentoitavaksi tulee vastaan toki useamminkin kuin kerran kahdessa kuukaudessa. Olen kuitenkin läpimätänä mainosratsuna sisäistänyt brändiajattelun itseenikin. Toimiva viestikin menettää tehonsa, jos se lyödään samoissa kääreissä yleisön silmille liian usein. Tässä vaiheessa kaltaiseni, havainnoivat ja nokkelat internetihmiset, usein ylentävät itsensä huutelijasta kirjoittajaksi ja laittavat blogin pystyyn. Mutta miten Facebookissa toimiva sutkautuksen kaava suurennetaan useamman kappaleen käsittäväksi blogipostaukseksi? En ole jaksanut miettiä ja olen jäänyt odottamaan tykkäyksiä.
B) Utopistiset odotukset
Olen jostain syystä onnistunut luomaan itselleni "somebrändin" humoristisena ja aavistuksen lakonisena , "setä kommentoi"-henkisenä hahmona. En haluaisi rikkoa tätä ei-minkään-arvoista brändiä alkamalla kirjoittamaan asiallisia kannanottoja ajankohtaisiin asioihin omalla nimelläni. Antaa niiden ajatusten pysyä yksityisenä pääni sisällä. Olenkin aika ajoin pyöritellyt ajatusta anonyymistä, Teppo M-tyyppisestä blogi-ilmiöstä. Mutta mitäs sitten, kun olen luonut uskomattoman tarinan ja se ei kiinnostakaan ketään? No hävettäisihän se sitten. Voi kuulostaa typerältä, että kokee näin astraalista kunnianhimoa omasta blogimenestyksestään. Ja typeräähän se onkin. Ihmismieli on tuntematon.
Noh, tässä nyt on kuitenkin lasketeltu ensimmäistä blogipostausta jo neljän kappaleen verran. Nyt on löytynyt se tekosyy, minkä takia olen rävähtänyt läpi edellä esiteltyjen esteiden blogosfääriin, alttiiksi suuren tuntemattoman katseille ja arvioille. Se syy on viimeiset opintopisteet. Sittenpä vasta hävettääkin jos niitäkään ei tule.
